sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

AGAIN HERE

Mä en keksi mitään muuta sopivaa tapaa alottaa postaus kun että hui! Viimeset neljä viikkoa on painettu viikonloppuja myöten sellasilla kuuden- seittemän tunnin yöunilla per yö, kun milloin missäkin on pitänyt lauantai-aamuna olla ennen tavallisten ihmisten heräämisaikaa. Kun pariviikkoa sitten kellonsiirtojen jälkeisenä aamuna kello 07:00 mä olin Hyvinkäällä ( eli käytännössä vielä mun aikaa kuudelta) ja yritin alottaa alkulämppää, niin väistämättä tuli hetken mietittyä, että miten mun on mahdollista olla tunnin päästä virkeenä tuolla matolla. Eli siis mun viikonloppuihin on mahtunut paljon kisoja, huonosti nuttura päässä nukuttuja öitä, aikaisia aamuja ja paljon hyviä fiiliksiä. Kauheesti blogitaukoja ei oo näkynyt ;)
   Perjantaina pitkästä aikaa kaivoin kameran esille (oli pakko saada tähän jotain materiaalia jostain ) ja kävin systerin kanssa nopeella kuvausreissulla. Mä kävin myös vähän uudistamassa vaatekaapin sisältöä big city Hyvinkäällä, joten tässä jotain mun newbies- uutuuksia:



BIKBOK

H&M

BIKBOK

LINDEX

Ja vielä pari muuta:





Palkitsettehan tän mun blogiaktiivisuuden heittelemällä jotain kivoja ideoita? 

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Cause you only get one moment in this life to be great

 Koska mun muut ideat on puolivaiheessa (tai osan kanssa sitten en oo päässyt edes sinne asti), niin keräsin tähän vähän fiilismusaa teille! Ottakaa siitä:




















Ps. Oon kyllästyny Suomen säähän. En yhtään ihmettelis, jos huomenaamulla joutuisin laittamaan toppahousut jalkaan ja iltapäivällä voisin ottaa arskaa terassilla. 





torstai 20. maaliskuuta 2014

Halfway there




Kesä keskellä talvea- päivät sun muut parin päivän pikakeväät luo sellasta ihanaa nostalgista tunnelmaa, jolloin mun tekee mieli vaan kuunnella parivuotta vanhoja kesäbiisejä ja fiilistellä jotain seiskaluokan takasia aikoja! Aika OIKEESTI  lentää; yläasteen vika jakso starttas ja mä heräsin siihen, että koulupäiviä on jäljellä enää jotain 47 ( jos mun matikkapää ei petä)! Yritetään me kaikki ysit nauttia näistä vikoista peruskouluajoista; kevään jälkeen koulussa ei enää nääkkään niitä omia rakkaita kavereita ja kaikki muuttuu. Sanoin tänään koulumatkalla mun kavereille, että 15- 30 ikävuoden väliin pitäis laittaa sellanen " yritäpäättäämitäteetelämälläsi"- aikalisä, ja jos se olis mahdollista, niin luultavasti laittasin sinne sellaset extra viis vuotta. Sitä ei haluais kasvaa liian nopeesti; ala-asteajatkin oli jotenkin niin helppoja.

Puolivälissä kevättä ollaan, hurry up summer!


lauantai 15. maaliskuuta 2014

MKC ja sata asiaa joita voisin pyytää anteeksi

Huhhuh, mistäs alottaisin! Ensinnäkin tälle pienelle tauolle voisin keksiä aika monta kymmentä tekosyytä, mutta sanon nyt vaan näin: kaikennäkösiä kriisejä, aiivan liikaa markkinatalouden ja globalisaation opiskelua& yh:n kirjan halailua ja ehkä ihan piiiiiikkiriikkisen blogimotivaation puutetta. Joten anteeksi rakkaat, nyt tsemppaan taas kirjottamisessa!

   Tosi moni on toivonu videopostausta! Mä teen sen tottakai, mutta mistä? Kauheen mielellään en nolaa itteäni täällä somessa jauhamalla jotain ihan kamalaa pskaa jollain säälittävällä videolla, joten pelastakaa mut pliide <3

   Pari kuvaus reissua on tässä tullu tehtyä viimenäkemästä, toinen Nellin ja toinen Leean kanssa. Tiedättekö kun joskus kuvat ei vaan onnistu? Ensin meet peilin eteen ennen kuvausreissua ja ajattelet että juu näytän ihan siedettävältä, ja sitten kuvia kattoessa voisit vaan työntää sormet kurkkuun? Juu, no ainakin toinen näistä reissuista oli sellanen .. Pari sellasta kuvaa sentään tuli, jotka voi täällä jakaa. (näihin ei sitten oo tungettu yhen yhtä filtteriä. laitan motivaation piikkiin)






  
    Tänään siis olin mun säälittävän putken kanssa kuvaamassa MKC :n kilpasarjan päivää. Oikeastaan olin vaan kattomassa pikkusysterin kisakauden alotusta ja meijän Freyat- tiimin kilpasarjan joukkueiden debytointia omissa sarjoissaan ja muutenvaan kisoja, koska mun kameraputken ja sen istumapaikan ansiosta sitä nyt ei voinu oikeestaan kuvaamiseks sanoa! Jotain kuvasaldoa kuitenkin nyt ajattelin teille laittaa :)

Onnea kilpaseniorit hienosta kullasta & juniorit hopeasta, pus <3



JNV Viola
 


KNV Apollot



TV Oneteam





Freyat kilpa



NJJ Blexia

suloinen systeri <3

MäV Indigo


Freyat kilpa jr


TV Oneteam

Aika kauan mietin, ennenkun päätin kehdata laittaa näitä tänne tällasella laadulla. Toivottavasti oon tarkentanut edes joitain näistä! Mutta see ya soon babes, heiteltää niitä videoidiksiä!
   

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

All kind of mixed stuff

Apua, mulle on iskeny ihan kauhea kesäkaipuu tässä parin viimepäivän aikana! Vasta talvella sitä muistaa että valosta ja kesästä pitää nauttia sillon kun se on; tää fakta kyllä pätee kaikkeen muuhunkin. Mä oon ite ihan talvimasennusihminen, aina siinä loka-, marraskuussa tuntuu ettei jaksa liikkua viiden jälkeen minnekkään ja tekis mieli heilua kaikkialla kuulokkeet ja huppu päässä. Nyt sentään on jo valoa viiden kuuden aikaa, ettei nukahda treenimatkalla autoon! (Syksysin käy useesti noin kun mulla on puol tuntia matkaa, ja on jo viideltä pimeetä. Uskokaa, treenien alku on kauheeta kun on just herännyt) Eilen aamulla pitkästä aikaa hymyilin siitä syystä,että paisto aurinko ja näytti ihan keväältä!

   Viimeviikolla yhdellä ruotsin kaksoistunnilla mulle tuli niin tylsää, että aloin miettiä kaikkia tavaroita ja juttuja mitä mulla on penaalissa tai koululaukussa yleensä aina.Osa niistä on oikeestaan aika hyödyllisiä, ja tässä tulee taas tällainen pienimuotoinen lista !

1. Vesipullo.
Ehkä kaikista tärkein, ja on tositosi harvinaista ettei se olis mukana! Okei, etenkin jos on nälkä tunnilla, vettä juomalla pystyy huijaamaan mahaa eikä kuulu sitä murinaa (hiljasessa luokassa kaikki kääntyy kattomaan sua jos maha murisee. se on_kauheeta_). Tai jos on ihan käsittämättömän tylsää, niin useimmat opettajat yleensä päästää täyttämään juomapullon vessaan, jos oikein kiltisti sanot että sulla on vaan ihan hirrrrvee jano ja sä ihan äkkiä vaan käyt täyttämässä sen. Ja katot koiranpentuilmeellä päälle. Silloin sulla on tekosyy kävellä hitaasti vessaan ja olla siellä ehkä pieni hetki sitä kyllästyttävää tuntia, ja sitten mennä takasin.

2. Huuli- ja käsirasva.
Huulirasvoja on hyvä olla aina pari mukana, sillä saattaa olla että toisen unohtaa johonkin (tai joku kaveri lainaa sen, ja vahingossa se jää sille). Ehkä yks huulikiiltokin on hyvä olla. Käsirasvaa tulee tarvittua aina jonkun pitkän kirjoittamisen jälkeen.

3. Kynsiviila.
Tylsyydenpelastaja! Aina, kun joku opettaja on päättänyt selittää jotain asiaa kauemmin kun puoli tuntia, voi keskittyä puoliksi kynsien viilaamiseen! Mä ainakin yleensä tarviin jotain muutakin tekemistä, jos joudun pitkän aikaa vaan istumaan ja kuuntelemaan. Ja naisethan pystyy tekemään kahta asiaa samaan aikaan.

4. Pari pinniä ja ponnaria.
Mulle käy yleensä aina niin, että just silloin kun mä oikeesti joskus liikkapäivinä tarvisin kaks ponnaria, niin mulla on vaan yksi, ja senkin yleensä huono. Joten pitäkää ainakin yks ponnari laukussa, aina.

5. Kuulokkeet.
Koulumatkat, jotka joutuu kävelemään tai pyöräilemään yksin on tuskaa jos ei voi kuunnella musiikkia!

6. Puuteri& ripsari.
Kun tuut kouluun, ja yhtäkkiä alkaakin sataa, voi olla että lähes kaikki mitä oot naamaasi aamulla laittanut näyttääkin joltain ihan muulta kun puoltuntia sitten kun lähdit kotoa. Nää on silloin edes jonkinlainen pelastus.

7. Harja !!
Niin no, jokasen tytön basic- koulutarvike.

Loppujen lopuksi mulla on mun penaalissa tasan yks kynä ja yks kumi, ja sen lisäksi kaikennäköstä hyödyllistä ja vähemmän hyödyllistä tavaraa. En siis todellakaan oo niitä tyttöjä, joilla on sata eriväristä stabiloa järjestetty värijärjestykseen ja kymmenen erilaista lyijytäytekynää. Nojaa, kaikki tavallaan!

Loppuun vielä tän viikon köyhä kuvasaldo, forgiveme !

Oiiih Anni toi reissusta mulle lisää tätä, soso loving it <3

Nyt näitä ei saa tuomita, koska nää oli mun ekat selfmade macaronsit! Ulkonäkö piiiikkasen ontuu, mutta hei oli kyllä hyviä!

Bataatti-currykeitto& uunivihanneksia

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

FridaySaturdaySunday

Nää lomat on niitä aikoja, jotka kestää aina suurinpiirtein yhtä kauan viikolla yks vapaapäivä, eli ne menee niin kovaa ohi ettei niitä kerkeä edes näkemään. Mutta jokatapauksessa, mulla ainakin oli hyvä loma ja toivottavasti teilläkin! Laitetaan päivälaskurit päälle puhelimiin, sillä hei, kesälomaankin on enää jo alle sata päivää ;) Mä en enää jaksais odottaa aurinkoa ja niitä ihania aamuja, jolloin heräät auringonsäteisiin jotka heijastaa sun ikkunasta, ja voit syödä aamupalaa terassilla ja lukea jotain hyvää lehteä...<3 Tänä aamuna kun katoin ikkunasta terassille, päätin kuitenkin jäädä syömään sitä aamupuuroa siihen takan viereen ihan suosiolla. Pikkuhiljaa se kevät tulee!
   Loppuviikko meni siis ihan yhtä nopeesti kun alkukin; torstaina olin Ompun kanssa kiertelemässä kauppoja ja eilen Karkin ja Nooran kanssa oltiin kuvaamassa, tekemässä hyvää ruokaa meillä ja kannustamassa Leijonat pronssille. Yleensä mua ei kiinnosta lätkä kyllä yhtään, mutta olis vastoin yleissivistyksen lakeja olla kattomatta olympia- otteluita ja Selänteen viimestä maajoukkuepeliä <3 Nyt vielä yritän juosta arkea karkuun loppupäivän, ennen ku huomenna taas mennään! ( Yhteishaku alkaa, joka tarkottaa siis pari- kolme viikkoa jatkuvaa hössötystä meidän ysien ja kaikkin opettajien joukossa, huoh.)

   Näitä siis oltiin kuvailemassa eilen;









Torstai-illalla kuvailtiin Ompun kaa jumppakuvia ja sensun muuta! 

 







Key lime pie

Muru <3


 Bataattiranskiksia & lihapullia !Tein noita ranskiksia nyt viikonloppuna ekaa kertaa kun löysin tuon ohjeen yhdestä voimistelijatytön blogista, kiitos paljon, hyvää on <3





Hyvää loman loppua ja alkua niille joilla se vasta alkaa! <3